torstai 2. kesäkuuta 2016

Mekkoja




Sain joululahjaksi viime jouluna rakkaaltani tämän aivan ihanan Mekkotehdas aikuisille- kirjan. Mekkotehdas- blogia olen seurannut jo hyvän tovin ja innostuin kun näin, että Mekkotehdas aikuisille on myös julkaistu. 

Niimpä päätin yhtenä kevät talven sunnuntaina ommella itselleni pari mekko kirjasta. Kankaat ostin Kädentaitomessuilta. 
Vilma, Mekkotehdas aikuisille- kirja

Aino, Mekkotehdas aikuisille- kirja
Nyt ajatuksissa olisi tehdä kesään sopiva mekko itselle, mallia Hilma olen ajatellut kokeilla tällä kertaa. Innolla odotan myös uuden kirjan ilmestymistä heinäkuussa, siellä lapsille ihania malleja. 


keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

JOULU 2015

Blogi päivitys piti tehdä jo heti Tapaninpäivänä, mutta niin se sitten jäi julkaisematta. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan täältä se tulee tekemiäni joululahjoja vuonna 2015. 

Kaksi mustavalko raidallista pipoa jotka sointuvat Nanson raidallisen huivin kanssa, toisessa pipossa on fleece vuori ja toinen trikoopipo.

Nukensänkyyn patja, tyyny ja peitto

peitto ja tyyny toiselta puolelta

Reppu edestä
 Yhtenä joululahjana tein repun vanhasta teltasta. Kaavoja reppuun ei ole eikä sen kummemmin mittojakaan, vaan kaikki on tehty ja suunniteltu omasta päästä. Repun mallin idean sain selaamalla pinterestiä. Uutta repussa on ainoastaan hihnat ja lukot muuten vanhasta uutta periaatteella tehty reppu.
Reppu takaa

Repun sisällä myös tasku
Lisäksi Jouluksi tuli tehtyä muutamat villasukat, joista ei nyt tullut kuvaa otettua.


Työpaikan joulupakettiin tein jalkakylpysuolaa ja kuorintavoidetta 


Kesän 2018 mekkoja

Viime kesä 2018 oli todella lämmin kesä. Paljon tuli käytettyä mekkoja melkein lähinnä pelkästään mekkoja. Hurahdus Nappinjan pioni kankaas...