Näytetään tekstit, joissa on tunniste Käsityö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Käsityö. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Sukellus lankalaatikkoon

Pitkän tauon jälkeen taas aika tehdä postaus. 
Pidin tässä hieman neulonta taukoa, kun käsien lihakset ja mieli vaati taukoa. 
Nyt taas uudella innolla ja puhteella syksyn tullen sukelsin viime viikolla lankalaatikkooni. 
Löysin kasan keskeneräisiä sukkia, taysiä lankakeriä ja jämälankoja. Tein päätöksen, että ensin täytyy saattaa keskeneräiset sukat, ainakin suurin osa, loppuun ennen kuin annan itselleni luvan ostaa uusia lankoja. Olen yrittänyt kävellä vilkuilematta lankahyllyjä kaupassa käynnin yhteydessä, mutta ei se ole ihan onnistunut. Kävin hypistelemässä uusia Novitan syksyn väreissä olevia lankakeriä... ai kauhia kun oli vaikeaa olla osatamatta yhtä kaunista raitalankakerää, mutta sen aika tule vielä kunhan saan nyt parit keskeneräiset sukat valmiiksi. 

Työn alla siis: 

pari Maaria- sukalle

 Pari ruttu- sukalle
 
Pari taaperon makkara- sukalle

Ja muutamat päättelemättömätkin yksilöt löytyy :)




perjantai 20. joulukuuta 2013

Kässähässäkkä blogi avattu!

Nyt se blogi on siis luotu, tätä on pohdittu jo pitkään, mutta nyt aika on kypsä. 

Blogissa kerron omasta intohimostani käsitöihin; ompeluun, kutomiseen ja virkkaamiseen sekä askarteluakin tulee harrastettua. Jaan nähtäväksi tekeleitäni niin onnistuneita kuin epäonnistuneitakin. Erilaisia projekteja voi olla menossa moniakin päällekkäin. Harvoin on sellaisia iltoja kun telkkaria katsoessani en tekisi mitään käsitöitä. Niitäkin iltoja on kun en kerkiä käsitöitätekemään, kun toinen rakas harrastukseni on tanssi. Tanssin ohjaaminen ja kahden joukkueen valmentaminen vievät myös osan kässäämis ajastani, mutta kumpaakin teen ihntohimolla ja rakkaudella. Lisäksi yksi rakkaista harrastuksistani on Partio, joka on oikeastaa elämäntapa. Partiossa me myös kässätään kaikenlaisia juttuja, niistäkin saatte lukea blogista. 


Tämän hetkinen Kässähässäkkä



Kesän 2018 mekkoja

Viime kesä 2018 oli todella lämmin kesä. Paljon tuli käytettyä mekkoja melkein lähinnä pelkästään mekkoja. Hurahdus Nappinjan pioni kankaas...