Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. tammikuuta 2017

Vuoden 2016 joululahja ompelukset

Ennen joulua innostuin taas ompelemaan vaatteita siskoni lapsille ja poikaystäväni siskon lapsille. Vaatteiden kaavat on otettu Ottobre lehdestä 6/2016. 








lauantai 21. joulukuuta 2013

Enkelin siivet

Olen hurahtanut Tone Finnangerin ompelu ja askartelu ohjeisiin. Itse sain Tildan talossa kirjan viime jouluna joululahjaksi. Monesti on viime vuoden aikana kirjaa koluttu läpi. Tildan talossa kirjan ehdoton suosikki ohjeeni on enkelin siivet, joita intouduin tekemään alkusyksystä. Siipiä myytiin hyvällä myyntimenestyksellä Henrikinseurakunnan Adventtimyyjäisissä Meripartiolippukunta Lätynkääntäjien myyntipöydästä. Siipiä tein kuvan kuosilla ja valkoisena.

Jälkeenpäin harmittelin itsekseni, että en muistanut itselleni säästää yhtä siipiparia, mutta ainahan voin tehdä itselleni yhden parin myöhemmin :)

Enkelin siivet


 Lainasin vielä myöhemmin syksyllä kirjastosta lisää Tida sarjan kirjoja. Täytyy yrittää nyt ALE aikaan olla silmä tarkkana, josko jostain kirja-alesta näitä löytyisi ihan itselle. Kirjastossa nämä kirjat ovat kovin suosittua lainattavaa. Saa vinkata jos näitä kirjoja löytyy vielä joulusesongin jälkeen kirjakaupoista.



Kesän 2018 mekkoja

Viime kesä 2018 oli todella lämmin kesä. Paljon tuli käytettyä mekkoja melkein lähinnä pelkästään mekkoja. Hurahdus Nappinjan pioni kankaas...