Näytetään tekstit, joissa on tunniste naisten vaatteita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naisten vaatteita. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Kesän 2018 mekkoja

Viime kesä 2018 oli todella lämmin kesä. Paljon tuli käytettyä mekkoja melkein lähinnä pelkästään mekkoja. Hurahdus Nappinjan pioni kankaaseen tapahtui keväällä eikä loppua näy. Uusilla väreillä Pionia on tilauksessa :) 

Kaavoina mekoissa käytin uhkarohkeasti uusia ennen kokeilemattomia kaavoja, välillä vähän jännitti, mutta kaikki mallit onnistuivat yli odotusten. Tietysti joukossa myös luotto kaava Ottobren Relaxed ilman hihoja tehtynä kesäversiona.  

Ja erityis kiitoksen haluan vielä välittää ihanalle ystävälleni Lauralle joka toimi kuvaajana lämpimänä kesäiltana <3






 Tämä yläpuolella kuvissa oleva mekko oli aivan mahtava erilaisten tekniikoiden testailua. Kangas löytyi Eurokankaan palalaarista. Helma huoliteltu saumurilla rullapäärmeellä, joka on ihan mahtava keksintö. Toinen uusi niksi jota kokeilin oli kaula-aukon ja olkainten huolittelua ommeltavalla kuminauhalla. Tuli aivan ihanat ja lopputulos ylitti odotukseni. Kaavana käytetty Jyväskylän kangaskaupasta tilattua  Butternik mekko kaavaa, pienin muutoksin. 




Seuraavana vuorossa oli Luottokaava Ottobren relaxed ilman hihoja. Tämä kaava sopii omalle vartalolleni. ja tietysti tehty Nappinjan pionin jousto collegesta joka on ohuempaa kesä laatua. Hieman mekko kutistui ensimmäisessä pesussa vaikka olin esipessyt kankaan, mutta se on vain elämää :) kangas on ihanan pehmeää ja väriltään Pionit eivät ole haalistuneet lainakaan pesussa. Laadukasta kangasta voin ehdottomasti suositella Nappinjan kankaita. 





Kolmantena mekkona tänä kesänä oli yksi myös ehdoton omista suosikeista tämä Puuhakaspajan Paula- mekko. Tulppaani helma oli taas yksi oivallus omalle vartalotyypilleni. Tämä kaava menee ehdottomasti jatkoo. Tästä pitää kyllä tehdä talvi versio pidemmillä hihoilla. Tässä mekossa on hihojen reunan huolittelussa käytetty myös rullapäärmettä, jonka salat ei vielä silloin ollut ihan täysin hallussa, mutta on ihanaa kun oppii jotain uutta. Tätä mekkoa kyllä tuli käytettyä todella paljon kesällä. 




Tämä mekko syntyi vuoden 2017 suurikäsityölehden kaavalla. Optimistisena tein alku keväästä mekon pidemmillä hihoilla, kun ei Suomessa kesällä kuitenkaan ole lämmin niin toisin kävi. Tämä mekko ei päässyt tänä kesämä monestikkaan käyttöön, mutta on ollut kuitenkin käytössä. Ja kankaana jälleen tätä Nappinja ihanaa pioni kangasta. 

tiistai 30. tammikuuta 2018

Syksyn omepelusatoa

 Blogi on taas pitänyt hieman hiljaiseloa, mutta kokoajan on tapahtunut kaikenlaista. Remontti on saatiin valmiiksi syyskuussa ja lokakuussa alkoi taas sormet syhyämään omeplukoneen ja saumurin ääreen. Alla kuvia taas niistä mitä syksyn aikana syntynyt itselle ja jouluhajoiksi. 



Anopille syntyi Pioni- kankaasta Aino tunika joululahjaksi

 Siskolleni syntyi hänen jo pitkään haluamansa Relaxed- mekko tumman sinisenä Joululahjaksi. 





Siskoni hullaantui mekkoon niin paljon että sain ommella hännelle vielä kaksi samanlaista mekkoa lisää :) Lisäksi muokkailin vielä hänen vanhimmalle tyttärelleen myös Relaxed- mekon toisen mekon kaavasta, nyt on kaikilla heidän perheen naisilla Relaxed- mekot.








                        
Ystäväni tytölle syntyi tänäjouluna Pemplum PaaPiin sammalpolku kankaasta
 ja leggarit iha perus tumman sininen trikoo.
Sain myös tämän ihana sovituskuvan
Tämä kangas oli täysin heräteostos Kangaskapinan Turun myymälässä kun kävin ostamassa joustocollaria. Kangas sai minut jotenkin hyvälle tuulelle ja päätin ostaa tätä englannin laku trikoota. Trikoosta syntyi myös pukinkonttiin hauska tunika siskoni nuorimmalle tyttärelle. Aluksi mietin että näyttää iahn yöpaidalta, mutta ainakin saaja oli iloinen ja tyytyväinen tunikaan.  

 




Tämä pikkuinen relaxed- mekko on tehty siskoni tytölle syntymäpäivälahjaksi Ottobre lehden 4/2017 kaavan mukaan kaavan nimi on 



 Tämä tunika syntyi ystävälleni jouluhajaksi. Kankaan pohjaväri on heiman kermanvärisempi luonnossa. Kangas on tilattu Majapuulta, Kaava Ottobre 5/2015 lehdestä. 


Näistä vauvalahja pöksyistä tuli ihan hirmuisen söpöt. Nyt alkavat pöksyt olla omistajalleen sopivan kokoiset, hieman oli kasvuvaraa ne saadessa :) Hyvä niin ettei heti jääneet pieneksi. Kaava on Jujunan, kangas Majapuulta. 

perjantai 19. elokuuta 2016

Syksyn uusi villitys


Syksy tuli ja vaatteiden ompelu villitys iski ihan toden teolla. 
Kesäloman jälkeen töihin palatessa ilmat viilenivät rajusti niin tuli syksyinen fiilis ja peruutin kaikki sistuslehdet ja ruokalehdet ja vaihdoin tilaukset Ottobre lehteen. Innolla odotan mitä syksyn ja talven seuraavat Ottobre numerot tuovat tullessaan. 

Tässä viimeisimmät tuotokset 

Ihana perus tunika taskuilla ja pitkillä hihoilla. Tästä tuli kyllä oma suosikkini ja ihana vaate pukeä päälle töihin, voin käyttää farkkujen kanssa ja leggareilla. 

edestä
takaa
Tämä musta mekko syntyi vanhoista verhoista, itselle mekko oli rinnan kohdalta liian iso mutta onneksi ystävästäni tunli mekon uusi onnellinen omistaja. Tämä uniikki mekko matkasi omistajansa mukana Liverpooliin. 
 
 Mekko on siitä ihana että tätä voi käyttää vyön kanssa vyötäröllä tai ilman ja mekon ilme muuttuu totaallisesti.

Yksi mekko odotttaa vielä helman ja hihojen viimeistelyä, siitää kuva kun viimeistelyt tehty. En teidä jääkö mekko itselleni vai meneekö jonkun muun kaappiin tai käyttöön. Vielä en osaa sanoa mitä syntyy seuraavaksi, mutta ehkä kun löydän taas jonkun kivan kankaan niin alkaa ompelukone käydä.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Mekkoja




Sain joululahjaksi viime jouluna rakkaaltani tämän aivan ihanan Mekkotehdas aikuisille- kirjan. Mekkotehdas- blogia olen seurannut jo hyvän tovin ja innostuin kun näin, että Mekkotehdas aikuisille on myös julkaistu. 

Niimpä päätin yhtenä kevät talven sunnuntaina ommella itselleni pari mekko kirjasta. Kankaat ostin Kädentaitomessuilta. 
Vilma, Mekkotehdas aikuisille- kirja

Aino, Mekkotehdas aikuisille- kirja
Nyt ajatuksissa olisi tehdä kesään sopiva mekko itselle, mallia Hilma olen ajatellut kokeilla tällä kertaa. Innolla odotan myös uuden kirjan ilmestymistä heinäkuussa, siellä lapsille ihania malleja. 


Kesän 2018 mekkoja

Viime kesä 2018 oli todella lämmin kesä. Paljon tuli käytettyä mekkoja melkein lähinnä pelkästään mekkoja. Hurahdus Nappinjan pioni kankaas...